Sosiaalinen media

Lisätietoja

Olen Essi, 28-vuotias luova sisällöntuottaja ja valokuvaaja. Intohimoni on luoda sisältöä, joka tuntuu aidolta ja jää mieleen.

Uskon, että hyvä sisältö ei vain kerro asioita – se saa ihmiset tuntemaan ja toimimaan. Tykkään yhdistää luovuutta, visuaalisuutta ja selkeää viestintää. Selaan ja seuraan aktiivisesti somea, jotta tiedän, millainen sisältö todella kiinnostaa yleisöjä. Panostan aina täysillä projekteihin ja olen omistautunut sille, että jokainen tekemäni työ on sekä laadukas että tuloksia tuottava.

Erityisesti minua inspiroi kauneus, terveys ja hyvinvointi, muoti ja tyyli, koti ja sisustus, liikunta ja ruoka. Olen siis kiinnostunut hyvin monipuolisista aiheista.

Sisällöntuotannon ja valokuvauksen lisäksi työskentelen varhaiskasvatuksen opettajana ja tällä hetkellä olen vanhempainvapaalla pienen esikoispoikani kanssa.

Koen, että kuvasisällöt ovat mun parasta osaamista, mutta haluan kehittää itseäni koko ajan enemmän myös videokuvaamisen saralla. Pisin yhtäjaksoinen Instagramissa toteutettu yhteistyöni on kestänyt jo reilun 1,5 vuoden ajan.

Osaaminen

Sosiaalisen median kanavat

Jaa tämä ilmoitus

Jaa Facebookissa
Jaa Linkedinissä
Jaa Telegramissa
Jaa WhatsAppissa
Jaa Threadsissa

Lähetä viesti sisällöntuottajalle Essi Tervo

Tutustu UGC-sisällöntuottajiin samoilla kiinnostuksenkohteilla

Rosa-Insta-Res-12

Rosaliina Rousu

UGC-sisällöntuottaja

Kauneus ja terveys, Matkustaminen ja majoitus, Koti ja sisustus, Harrastukset ja vapaa-aika, Ruoka ja juoma, Elektroniikka ja teknologia

Moikka! Olen Rosaliina Rousu, 33-vuotias sisällöntuottaja, jolla on monen vuoden...

IMG_3538

Laura Kuismanen

UGC-sisällöntuottaja

Vaatteet ja asusteet, Perhe ja lapset, Kauneus ja terveys, Koti ja sisustus, Urheilu ja ulkoilu, Matkustaminen ja majoitus

Olen 34-vuotias perheenäiti ja moniosaaja Lapista, Torniosta. Olen kiinnostunut mm....

CA1BB02A-FC17-4942-97D1-D8D47F395D8C

Niklas Nokkosmäki

UGC-sisällöntuottaja

Vaatteet ja asusteet, Elektroniikka ja teknologia, Perhe ja lapset, Ruoka ja juoma, Urheilu ja ulkoilu, Lukeminen ja kirjallisuus

Limonadista sitruunoita jo vuodesta 1994

...

Mikä UGC? Ja muita kiinnostavia artikkeleja

Nimetön malli

Kuinka paljon UGC-sisällöntuottaja tienaa?

UGC-sisällöntuottaja (User-Generated Content -sisällöntuottaja) on yhä kysytympi rooli nykypäivän digitaalisessa markkinoinnissa. Yritykset ympäri maailmaa haluavat...
30/01/2025
sopims-mallipohja-kansikuva

UGC sopimus – Lataa ilmainen UGC-sopimuspohja

UGC-sopimus eli käyttäjän yritykselle tai brändille tuottamaa sisältöä koskeva sopimus on välttämätön työkalu sekä yrityksille...
19/01/2025
UGCSuomi grafiikat 2

Mikä on UGC? Vuoden 2026 tehokkain tapa markkinoida

User-generated content (UGC) eli käyttäjien tuottama sisältö on arvokasta ja autenttista sisältöä, joka voi merkittävästi...
18/12/2024

Vaikuta tutkimuksiin – voita lahjakortteja

Haluatko vaikuttaa siihen, millaisia tuotteita ja palveluja Suomessa kehitetään? Liity Taloustutkimuksen paneeliin ja vastaa lyhyisiin kyselyihin silloin kun sinulle sopii.
Kaupallinen yhteistyö Taloustutkimuksen kanssa
Palkkiovaihtoehdot
S-ryhmä 🛒 K-ryhmä 🛒 Finnkino 🎬 R-koodi 🎁

Saa parhaat UGC-keikat ja vinkit suoraan sähköpostiisi – heti ja ilmaiseksi.

selfie-543366_1280
people-4041024_1280
29222
Yli 1000 sisällöntuottajaa on jo mukana.